Emilian perhe sai eilen Heleenalta ja Kissankellon asukkailta Ystävänpäivälahjaksi ihanassa kissanpääpurkissa itse tehdyn keväisen kukkakuvioisen kannun, pussillisen värikkäitä puuhelmiä ja pienen kannellisen muovipurkin.

Kiitos lahjasta!

Kannu sopi eilisen nukkekotikurssin aiheeseen hyvin, sillä teimme pesupöytiä.  Puuhelmet tulivat myös todella tarpeeseen, sillä niille on nukkisaskartelussa aina käyttöä. Pieni muovipurkki tulee nyt ensin ainakin pikkutavaroiden säilytykseen ja kissapurkkissa on hyvä säilyttää vähän suurempia tavaroita.

Tässä kannu lähikuvassa tekemälläni pesupöydällä. Pitäisi tehdä tai löytää vielä kannuun sopiva pesuvati.

Kannu sopii mielestäni hyvin ruudullisen verhon ja pyyheliinan kanssa. Kankaan olen saanut  aikaisemmin myös Heleenalta. Teimme sillä kerralla kurssilla tuon pyyheliinahyllyn.

Saattaa olla, että tämä kokonaisuus lähtee 8-vuotiaalle tamperelaiselle nukkisharrastajalle jo hiihtolomalla. Nämä värit ovat niin hänen mieleensä.