Havumetsätien taloyhtiössä oli eilen ja tänään pihatalkoot. Kaikki kynnelle kykenevät olivat mukana. Aikaisemmin keväällä oli päätetty, että pihasta tehdään viihtyisämpi siivoamalla sitä ja istuttamalla sinne pensaita.  Siispä ostettiin pieniä havukasveja, jotka päätettiin laittaa ruukkuihin, että niitä olisi helppo siirrellä.  Mitään tarkkaa suunnitelmaa ei ollut, vaan kasveja siirreltiin paikasta toiseen. Lievä yhteisymmärrys vallitsi. Lahjoituksena oli saatu pieni maja. Se oli niin pieni, ettei sinne sopinut mitkään tuolit pöydän kanssa yhdessä. Sen ulkonäkö kyllä miellytti useimpia, mutta koko oli kertakaikkisen väärä. Ensi viikonloppuun mennessä olisi mietittävä, mitä sille tehdään. Lisäksi talkoita jatketaan, jos lievä yhteisymmärrys jatkuu.

Jotkut naisväestä tekivät nämä istutukset. Valkoiseen puulaatikkoon istutettiin kaksi isoa havupuuta ja alle vaaleampisävyisiä pikkuhavuja. Siniharmaisiin ruukkuihin laitettiin rehevät perennat.

Valkoisissa ruukuissa kasvaa tuiviota. Majan oikealla puolella on tuija. (Tuijan runkona on muuten viinirypäletertun ranka.)